Piti mennä Puistobluesiin muttei menty. Vähän huonoa. Viime vuonna menin ensimmäisen kerran. Sekin on vähän huonoa ihmiselle joka jo lukiovuosinaan oli sen verran valveutunut aiheesta että oli ravintola Linnanvoudin pienessä kabinetissa kaupungin kaikkien muiden valveutuneiden kanssa kuuntelemassa Pekka Gronowia. Gronow puhui bluesista radiosta tutulla pehmeällä äänellään ja soitti bluesia radioliikkeen ikkunasta tutulla Tandberg-avokelanauhurilla vähälukuiselle, nuorelle ja kovin hiljaiselle yleisölleen.
Muttei siis tullut mentyä. Olisiko menemättä jääminen voinut johtua siitä ettei nyt ollut Johnny Winteriä ja viime vuonna oli? Ei kai sentään, eihän Johnny Winter ikinä mikään suosikki minulle ole ollut, en ole koskaan omistanut yhtäkään Winter-levyä, eihän mies osaa edes laulaa ja kyllä bluesmiehen pitää osata laulaa.
Vai olisiko Winter kuitenkin edustanut jotain suurta, jotain suurempaa, jotain joka statukseltaan ylti edes vähän lähemmäs niitä Gronowin esittelemiä vanhoja mestareita, viimeistä myöten manan majoille menneitä, soittonsa soittaneita. Oliko Winter tämänvuotisia parempi viimeinen esiintyjä, kohokohta, se jota odotetaan, se joka huipentaa?
Ei siis tullut mentyä. Vähän huonoa olisi ehkä ollutkin joutua tästä yli pyyhkäiseen hakkaavan sadekuuron alle jos se sama ennätti Vanhankylänniemeen asti. Mutta ensi vuonna mennään. Jos ei mennä niin vähän huonoa.
Aihe(et):musiikki, tapahtumat , blues, Johnny Winter, Pekka Gronow, Puistoblues
Nyt se olen minä joka viilaa pilkkuja (vieläpä sellaisia pilkkuja jotka ovat ihan yhdentekeviä kaikille muille paitsi viime päivinä minulle; taitaa olla hormoneilla jotenkin hermot kireellä). En voi enää hillitä itseäni: Käytät tuossa Ei menty Puistobluesiin -jutussasi KOLME kertaa “vähän huonoa” -ilmaisua. Miksi? Oletko tekemisissä jonkun syötävän suomenruotsalaisen kanssa, joka aina vastustamattomalla tavallaan sanoo niin? Terveisiä hänelle. Suomenruotsalaiset ovat ihanan eksoottisia. Olen kateellinen kaikille, jotka saavat touhuta heidän kanssaan.
En tiedä miksi, varsinkaan kun se ei enää tunnu oikein hyvältä vaan vähän huonolta. Olen kyllä tekemisissä ruotsinsuomalaisten kanssa, mutteivät he noin vaikuta.
Hieno. Laittaisin tähän hymiön, jos pystyisin (olen maailman huonoin hymiöiden käyttäjä: ainokaiseni on siinä kommentissani, joka on viimeisenä siinä ihanassa lapsikuvassasi).
Voi. Sinä olet niin tottunut suomenruotsalaisiin. Minulla on huomenna puolen tunnin ruokistapaaminen yhden kollegan kanssa, jonka isä on suomenruotsalainen. Olen innoissani puolikkaastakin.