blogi?

Merkitsen muistiin, tartutan tagilla

Mikä kirja?

Tieteessä tapahtuu -lehden tuoreimmassa numerossa (5/2008) Pirjo Hiidenmaa muistelee elämänsä tietokirjoja. Vahvimmin häneen näkyy vaikuttaneen Lauri Hakulisen Suomen kielen rakenne ja kehitys, jonka luettuaan hän päätti hakeutua opiskelemaan suomea yliopistossa. Hiidenmaa mainitsee vielä pari muuta kirjaa ja päätyy lopulta kirjaan, jonka tekemiseen itse osallistui. Siitä hänellä on tarjota hauska muisto:

Viimeiseksi haluan mainita lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjan, jota olin mukana tekemässä 90-luvulla. Kirjasarjan nimi oli Kieli ja kulttuuri, ja siitä piti tulla ryhmän suunnitelmien mukaan hyvä. Emme ehkä aivan onnistuneet tavoitteissamme. Kustantajamme markkinointiosastokaan ei aina jaksanut muistaa kirjan nimeä vaan puhui esittelytilaisuuksissa Kielestä ja kirjallisuudesta – se oli naapurikustantamon kirja ja ilmeisesti paljon parempi.

Vrkistävää lukea noin huvittuneen kepeä kuvaus tärkeästä asiasta, joka ei kaikesta päättäen mennyt ihan kohdalleen.

Tallennettu aiheeseen:kirjat, lehdet , , ,

2 Responses

  1. yrsa sanoo:

    Täytyypä etsiä Tieteessä tapahtuu ja Hiidenmaan artikkeli. Minäkin olen lukenut SKRK:n. Alusta loppuun joskus kauan kauan sitten. Voisin muistella vanhoja Hiidenmaan artikkelin kanssa.

  2. koillinen sanoo:

    Juttu on kyllä vain yhden sivun mittainen, ja Hakulinenkin jää melkein maininnalle runsaista luetteloista tms.

Leave a Reply

Tweets

RSS Kulttuuri