Venäjä on lähellä.
Työmatkajunassa kuulin vauhdikasta keskustelua, jossa aluksi arveltiin suomalaisten ongelmallisen Venäjä-suhteen olevan ihan äidinmaidossa saatua. Venäjästä löytyi puheen mittaan kaikenmoista moitittavaa, mutta pääpuhuja kyllä myönsi vastahakoisesti että hänen toimialallaan Venäjän ja Pietarin läheisyys ovat olleet monen yrityksen pelastajia. Liikesuhteet kelpasivat, muusta ei väliä.
Ja äh, äidinmaidossako saatua ja äh, muustakin on väliä. Ei minun nauttimani äidinmaito ainakaan näy välittämistä estäneen. Kirjahyllyssä ovat lähellä ja pysyvät lähellä kymmenet Tšehovit, muutamat Tolstoit ja Gogolit ja ne pari Dostojevskia joita jaksan lukea. Levyhyllyssä, vaikka siellä venäläistä on vähemmän, ovat ja pysyvät vakavat ja kevyet Šostakovitšit ja Tšaikovskit ja Prokofjevit ja romanssit ja laulut.
Muttei minunkaan Venäjä-suhteeni tietenkään ongelmaton ole. Otetaan nyt vaikka yksi nyky-Venäjän ikävimmistä puolista, jota Ilmari Susiluoto kuvaa Tieteessä tapahtuu -lehden keskustelupalstalla (linkit lisätty):
Maan puoliviralliseksi ideologiaksi on valittu kauan sitten kuolleen uskonnollisen emigranttifilosofin Ivan Iljinin teoksista kumpuava suurvaltaisuuden ja armeijan ihailu. Papit kastavat ohjuksia, atomipommeja ja FSB:llä on oma kirkko Lubjankan takana. Lubjankan sisäpihalla voi taas ihastella Felix Dzerzinskin patsasta.
Papit kastavat ohjuksia. Kaunista, kaunista. Jos uskonnon ja politiikan liitto tekee rumaa jälkeä amerikkalaisessa oikeistossa, ei jälki ole yhtään vähemmän rumaa Venäjälläkään.
Susiluoto on huomannut, että Venäjällä anekdoottien määrä sen kuin kasvaa sitä mukaa kuin tiedotusvälineitä ”yhtenäistetään”. Transitiotaloudesta, jota Susiluoto kutsuu hyvinvointia lupaavaksi muotiteoriaksi, hänen silmäänsä on sattunut seuraava vitsi:
Aatami ja Eeva olivat saaneet karkotuksen paratiisista.
Aatami Eevalle: Meillä alkoikin nyt transitiotalouden aika.
Mutta kuunnelkaa nyt kuitenkin valssi nro 2 Šostakovitšin Jazz-sarjasta nro 2.
Tallennettu aiheeseen:kulttuuri, lehdet, levyt, ulkomaat, uskonto , Ilmari Susiluoto, Tieteessä tapahtuu, Venäjä
Sen valssin voisi kuunnella. Kirjallisuus ja musiikki kelpaavat, muusta ei väliä. Paitsi että tuntuisi kyllä turvallisemmalta asua vähän kauempana rajasta. Ehkä Norjassa?
Ja se valssi kannattaa kuunnella Riccardo Chaillyn johtaman Amsterdamin Concertgebouw’n orkesterin esittämänä.
Ostin levyn Fugasta joskus kun Fuga oli vielä vanhassa paikassa lähellä Kauppatoria. Kun kysyin levyä myyjä, se miellyttävä silmälasipäinen alttoääninen, puolestaan kysyi oliko valssi tullut Lauantain toivotuissa. Sanoi että aina kun levy on Lauantain toivotuissa, se on myös maanantain kysytyissä.
Minä olin kuullut sen kuitenkin jo aiemmin viikolla YLEn heinävalssisarjassa, joka tuli jossain heinäkuussa vuosia sitten. Heti loman jälkeisenä maanantaina menin Fugaan.
Ahaa. Kiitos Chaillysta ja Amsterdamin C:sta. Ja miellyttävästä silmälasipäisestä alttoäänisestä ja maanantain kysytyistä ja vaikka mistä. Olen ihastunut tyyliisi.
(Tai Islanti vois sopia jos haluaisi mahdollisimman kauas Venäjästä eikä kuitenkaan uskaltaisi lähteä Skandinavian ulkopuolelle. Täällä meilläpäin on ollut niin kauan niin paljon Venäjältä tulleita, että ne eivät enää tunnu ollenkaan eksoottisilta. Suomenruotsalaiset on eksoottisia.)
Oikeesti minua pelottaa Venäjässä ja Venäjällä vain se, kuulemma, joka paikkaan ulottuva korruptio. Jos tietäisin enemmän, pelkäisin ehkä jotain muuta.
Tai Tanska, “maailman onnellisin maa”?
Just niin.
Sain lainaksi sen Chaillyn! Ja vielä hyväkuntoisen. Toivottavasti se on ihana.