Janakkalassa oli

Ajelulla Etelä-Hämeen lomateillä muistui mieleen tämäkin:

Tietysti tiedätte että Janakkalassa oli barokkikesä. Ja että sitä juonsi Hannu Taanila. Ja että Taanila lempattiin ulos kesästä, tai paremminkin kirkkoherra lemppasi hänet seurakunnan tiloista. Ja että janakkalalaiset sinnittelivät pari vuotta vailla Taanilaa mutta nyt kesää ei enää ole ollut.

En ehtinyt Taanila-kesiin; kävin Janakkalassa ensimmäisen kerran vuoden myöhässä. Seuranani yökonsertissa oli kaksi alle 10-vuotiasta tyttöä, oma tytär ja hänen kaverinsa, molemmat musiikkiluokalla, mikä osin selittää mukanaoloa.

Odotellessamme ulkona konsertin alkua luoksemme tuli nuorehko nainen ja kysyi, olemmeko uusia janakkalalaisia. Emme olleet, mutta osoittautui että mukavantuntuinen nainen oli Janakkalan kanttori ja barokkikesän järjestelyissä tiiviisti mukana.

Kanttori pahoitteli kohteliaasti Taanilan poissaoloa kun otin asian puheeksi, mutta tuntui ymmärtävän myös kirkkoherraa ja oli itsekin vuosien mittaan ihmetellyt joitakin Taanilan sanavalintoja. Kanttori näkyi silloin vielä olevan sitä mieltä että kesä jatkuu Taanilattakin, että talkoohenkeä ja intoa riittäisi.

Silloin konsertissa lauloi Päivi Järvio tms., säestyksettä ja paikkaa vaihtaen, välillä alhaalla, välillä ylhäällä parvella jossa me olimme. Kun tätä Järviötä tms. kuunteli ja katseli, tuli mieleen sanoja joita on joskus käytetty holtittomamminkin puhuttaessa suhtautumisesta musiikkiin: harras, koruton, teeskentelemätön.

Tytöt juuri ja juuri jaksoivat kaksituntisen pahemmin parvea potkiskelematta, mutta piristyivät kun kellotapulibuffetti konsertin jälkeen jakoi ilmaiseksi jäljelle jääneitä mehuja ja pullia ja kahveja. Piristyivät niin paljon että kun menimme suorittamaan koskenniemeläistä kesäöistä käyskentelyä kirkkomaalla, käyskentely uhkasi muuttua hilpeäksi haudalta haudalle -hyppelyksi. Olisko ollut Taanila-henkeä.