…vasta 20.9. Ja se päivä on lauantai, joten da Vinci on muuttanut torstailta sinne. Ja miksei, saa muuttaakin.
Kuolinsyytytkija Dominic da Vincin tutkimuksien seitsemäs kausi palaa ruutuun siis syyskuun lopulla. Uusia jaksoja riittää 8.11. asti. Niiden jälkeen palataan ajassa hieman taaksepäin ja esitetään viidennen tuotantokauden uusinnat 15.11. alkaen, sanoo YLE.
Tämä Vancouveriin sijoittuva sarja on täyskäännöksen suunnassa Marplesta ja Poirotista. Ja saa ollakin.
Tallennettu aiheeseen:televisio , da Vincin murhatutkimukset, Nicholas Campbell, sarjat
Mitäköhän olen torstai-iltaisin tehnyt da Vincin aikaan? Muistan kyllä nähneeni joskus sen nimen telkkariohjelmistossa, mutta muuta en sitten muistakaan.
Onko hyvä? Kerro jotain jos jaksat.
On hyvä minun mielestäni. Realistinen, hyvin kuvattu, hyvin näytelty. Monta juttua päällekkäin, ja jutut jatkuvat jaksosta toiseen. Henkilöt uskottavia ja sopivan arkisia, eivät teflonia. Paljon ulkokuvaa, yökuvaa, kadun tuntua, rosoa ja rumuuttakin. Lopputekstien aikana hieno sininen maisema lahdelta ja mieleenjäävä trumpetti jotka täytyy aina katsoa ja kuunnella loppuun asti. Ja: tuottajana joku Arvi Liimatainen.
Onneksi se palasi taas. Olen alkanut seurata sitä ja kiintyä siihen.
Hyvä kun sanoit, en ollut huomannutkaan. Minä päivänä se nyt tulee?
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Hyvä aika. Kiitos.
Paras mahdollinen aika (niille joilla on sunnuntaisin vapaapäivä).
(tai edes vapaa varhaisaamu)
Ja niille jotka eivät ole iltaunisia.
Tai edes yöunisia!
Kun se alkaa aina vasta keskiyön jälkeen.
(Kauheeta miten lyhyetkin kommentit tulee pätkittäin. MUTTA mulla on nyt huikea päämäärä: kymmenen riviä jotain kertaistumalla – ja toistuvasti!)