Jos voisin valita, kulkisin elämäni päiviä ja öitä halkovassa junassa. Istuisin ikkunan vieressä ja jatkaisin asemalta asemalle. Uudelta asemalta junaan nousisi ihmisiä ja he olisivat hetken matkaa samassa tilassa kanssani. Katsoisin ihmisiä kun he etsivät paikkaansa, näkisin kuinka he asettavat kätensä ja suunsa, ja näkisin kuinka he matkan taittuessa tottuvat junan ja kiskojen liikkeeseen ja siihen mitä heidän silmänsä näkevät.
Mutta heidän silmiinsä en katsoisi vaan kääntyisin kohti ikkunaa ja sen takana kiitävää maailmaa, ja näkisin siitä aina yhden puolen kerrallaan. Kuuset tulisivat tutuiksi, tummat kuuset ja männyt ja koivut. Joskus kuusten verho repeää ja on kevät ja on kyntäjä, ja aurinko kiiltelee esiin käännetyssä kosteassa maassa. Ja katson sitä maata kunnes kuuset palaavat, ja ennen kuusia ehdin vielä nähdä talon, ja siinä talossa kyntäjä lepää työnsä tehtyään ja siinä talossa häntä odotetaan.
Mutta kuuset palaavat, aina ne palaavat, ja ne seuraavat radanviertä ja muuttuvat joskus kuuranharmaiksi ja kohta kantavat talvea oksillaan. Ja aukeaa latu joka kulkee korkealla, putoaa rantatörmän varjoisaan sineen ja jatkuu yli joen kohti vastarannan nousua. Sen ladun on joku avannut ja joku toinen sitä hiihtää ja vielä kolmaskin. He tuntevat sen ladun ja jakavat sen, ja rantatörmän sini on yhteinen ja vastarannan nousu uuvuttava mutta yhteinen.
Juna halkoo päiviä ja öitä ja ohittaa asemia joilla on ihmisiä ja kaikilla ihmisillä on elämänsä. Usein asemilla on vihreää, ja jollakin sellaisella asemalla nousen joskus junasta. Kuljen poikki laiturin, ohi ihmisten suuren puun juurelle jossa multa tuoksuu ja ruoho on pitkää. Näen puun piirtyvän taivasta vasten. Kaikki on yhtä, paksu runko, vankimmat oksat ja pienemmät oksat aina viimeiseen silmunkärkeen saakka, ja kaikki tuntevat saman tuulen käyvän. Mietin mitä olisi olla puu.
On lähdettävä kun maa alkaa vavista ja jarrut kirskuttavat rautapyöriä. Otan taas paikkani ikkunan ääressä, ja junan lähtiessä näen sen puun ja ruohon sen juurella, ja näen jälkeni painuneessa ruohossa siinä missä makasin. Ja tiedän että multa on vahvaa ja että ruoho nousee pian pystyyn eikä minua kohta enää siinä näy. Ja ajattelen että niin on hyvä.
