Jos Into piti merkitä muistiin, pitää jotain nytkin merkitä. Tämän runon haluaisin kuulla, YLE Radio 1:n hienoja ohjelmia, seuraavan kerran lauantaina 22.11., kohta Lauantain toivottujen jälkeen.
Lausujina ovat Kirsi-Kaisa Sinisalo, ehkä harvemmin ohjelmassa kuultu, ja Jarmo Heikkinen, tuttu monista aiemmista lähetyksistä. Haluta voi näköjään mitä vain, klassikkorunoja, käännöslyriikkaa ja uusia runoja.
Sitähän voisi toivoa vaikka sen ikihienon runon johon jollain tavalla sopivat kaikki kolme em. luonnehdintaa ja joka on oman tähän mennessä noin 20 sekuntia kestäneen lausujanurani koko ohjelmisto. Lausuin sen runon Rautatientorin Jääpuiston lippuluukulla viime kevättalvella. Olin saanut vapaalipun ja menin illalla suoraan töistä luistelemaan. Mukanani oli salkuntapainen jonka halusin jättää säilöön, ja silloin lipunmyyntiä hoitaneet nuoret keksivät sanoa että he ovat kyllä aina vaatineet runon maksuksi säilytyksestä. No, yksi runo pomppasi mieleen ja jokseenkin hengästyneellä vauhdilla sain sen lausutuksi, joten kuten ja suurin piirtein ja sinne päin, ja olin tyytyväinen.
Ilta oli muutenkin hieno. Iloisia ihmisiä, monenmaalaisia ihmisiä, puheensorinaa ja naurua, ei väliä pysyikö luistimilla vai ei. Rataa kiertäessä luisteli väliin kohti Kansallisteatterin kauniisti valaistua julkisivua ja sitten taas kiihdytti kohti Ateneumia, ja siinä välissä aseman kello näkyi monta kertaa. Vastateroitetut luistimet purivat sileää jäätä, ja vaikkei vilinässä kunnon vauhtiin päässytkään, oli joukossa hauska kaarrella ja puikkelehtia. Lopuksi vapaalipun lähettänyt VR tarjosi kahvit.
Ja sitten se mikä saa muistelemaan lausujanuraani hyvillä mielin: kun olin hakenut salkuntapaisen ja poistumassa, lipunmyynnissä ollut villihiuksinen nuori tyttö näytti peukkua ja hihkaisi vielä kauas perääni: Kiitos runosta!
Tallennettu aiheeseen:kaupunki, radio , Helsinki, ikihienot, Jääpuisto, Rautatientori, Tämän runon haluaisin kuulla
Onkohan Kirsi-Kaisa Sinisalo Veikko Sinisalon jälkeläisiä??
Veikko Sinisalo oli huikea runonlausuja. Olen joskus kuullut telkkarista joitakin hänen lausumiaan..
Veikko Sinisalo tuli puheeksi eilen kun kävimme Herajoen työväentalolla joulumyyjäisissä. Talo on Veikko Sinisalon syntymäkoti. Kommentoin tätä mukana olleelle anopille joka sanoi asian toki tienneensä. Lisäsi vielä omaavansa levyllisen Sinisalon lausuntaa.
Niin.
Ja tervetuloa takaisin Kuolemaasta.
On Veikko Sinisalon tytär ja Kainuun runoviikon taiteellinen johtaja.
Muistan että isälläni oli levy Sinisaloa myös, mutten nyt jaksa muistaa mitä runoja sillä oli.
Kiitos, en viitsinyt vielä jäädä sinne. Ehdin jo kiitellä sinua Yrsan blogin kommenteissa niistä toivotuksista jotka sain toiseen suuntaan mennessäni.
Minu hallussani on sattumalta (no hyvä on: ei lainkaan sattumalta) isän jäämistöstä saatu Sinisalon tupla-LP “Suomi 50 – runoja ja lauluja”. Siinä Veikko laulaa ja lausuu huikean valikoiman tekstejä Suomen itsenäisyyden ensimmäiseltä puolivuosisadalta Leinosta, Kajavasta, Diktoniuksesta ja Hellaakoskesta aina Viitaan, Saloon, Turtiaiseen, ja Saarikoskeen saakka. Ja paljon on namupaloja välissäkin.
Viitaa, kai Betonimylläriä, ja Turtiaista muistelen kuulleeni, ehkä Kajavaakin. Sinisalo ja Leino ei mun korvilleni ole kovin tuttu yhdistelmä, mutta löytyyhän Leinosta tietysti muutakin kuin heleätä helluntaita, ja paljon.
Leino kuuluu tällä levyllä laulettaviin: Maa hädässä, säv. Toivo Kuula. Kajavalta on Sarja 1918 ja runoja teoksesta Tampereen runot. Viita on peräisin Moreenista (Kuka aiheutti pula-ajan). Onpa tässä myöskin Mustapäätä, Linnaa ja Ettoa eli varsin monipuolinen äänite.
Tuntuu hiukan alimitoitetulta sanoa, että Leino kirjoiotti “paljon”. Tuossa pöydällä on sieltä samasta isän jäämistöstä kaksiniteinen Leinon runotuotannon kokoomateos, hakemistoineen yli 1500 sivua. :-)
[...] marraskuu 18, 2008 at 3:37 | In kirjallisuus, runous | Tags: eino leino Koska Koillisen kanssa oli puhetta mm. Eino Leinosta, täytyy iltarunoksi tietenkin valita Leinoa. Valinta on helpompi sanoa kuin [...]
1500 sivua. Se on paljon mutten tarkkaan tiedä kuinka paljon.
Mustapää on myös niitä nimiä joita minä en ihan ensimmäiseksi tule yhdistäneeksi Veikko Sinisaloon. Linna on tietysti ihan päinvastainen tapaus, Lahtinen ja Laurilan Anttoo ovat elokuvien kautta niin vahvasti mieleenjääneitä Linna-hahmoja. Etto käy kuvaan, ainakin jos se on se Etto.
Miltähän levyn Sinisalon lausunta mahtaisi tuntua nyt kuultuna. Sitä kun on yhä enemmän mieltynyt niukkaan tyyliin, esim. sellaiseen jota kuulee Radioateljeessa Eero Saariselta, Tiia Lousteelta, Helka-Maria Kinnuselta.
Kyllä se melko nostalgiselta kuullostaa, ainakin yli 40 vuotta vanhalta vinyyliltä kuultuna. Levy on koostettu erityisesti itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan tiimoilta ja siitä syystä siinä on myös Sinisalolle epätyypillistä aineistoa. Ei kai häntä monet muista esim. Jääkärien marssia laulamassa, vaikka minä olen senkin nähnyt livenä.
1500 sivua vastaa paksuudeltaan suunilleen kahta tiiliskiveä, molemmat niteet ovat osapuilleen tiilen paksuiset. Ei niitä kannesta kanteen lue, mutta ei ole tarkoituskaan. Sisällysluettelo ja aakkosellinen hakemisto auttavat löytämään sen, mitä osaa etsiä, mutta antoisinta on satunnaislukeminen.
Jääkärien marssi on hauska. Minutkin on nähty livenä sitä laulamassa.
Miksi se on hauska?
Ei se tarkoittanut hauskaa vaan ihanan tunteellista.
Kiitos. Mutta miten voin luottaa siihen että blondi tietää mitä perillinen tarkoitti?
Olemme kaksoset.
Sepä yllättävää. Mutta teillä on kai sitten oma kielenne. Jos teidän siis kuulisi sanovan jo sellaisenaankin omituisen lauseen kuin “Ere Kokkosen elokuvat ovat hauskoja”, niin se tarkoittaisikin “Ere Kokkosen elokuvat ovat ihanan tunteellisia”.
Heh. Ei se ehkä ihan noin yksioikoisesti mene, mutta hauska voi kyllä hyvinkin olla ihanan tunteellinen ja ihanan tunteellinen hauska.