Radioateljeen viimeisin hieno ohjelma, kaksiosainen Tunteeni eivät ole tuhkaa – japanilaista runoutta 200 vuotta sitten on omistettu japanilaisen Ema Saikoon runoudelle. Vuosina 1787–1861 elänyt Saikoo kirjoitti kiinaksi. Hän oli myös maalari. Sekä runojen että tussimaalausten lempiaihe olivat bambut, joita hän maalasi ikänsä ja joista hän kirjoitti kymmeniä runoja.
Bambujen lisäksi ohjelmassa kuulluissa runoissa mainittiin usein vuoret ja virrat. Saikoon taiteilijanimi olikin Shoomu, “Xiangvirran uni”. Radioateljeen esittelyn mukaan taiteilijanimi viittaa sekä kaukaiseen kiinalaiseen historiaan ja mytologiaan että bambuihin; Xiangvirran partaat olivat kuuluisia bambulehdoistaan. Nimi ilmentää myös Saikoon kiintymystä Kiinan verrattoman kauniisiin maisemiin.
Saikoo eli koko ikänsä Oogakin linnakaupungissa. Kiinalaismaiseman vuoret ja virrat olivat siis hänelle tuttuja vain kiinalaisesta runoudesta ja kuvataiteesta.
Saikoon kiintymyksen vuoriin ja virtoihin saattaa kyllä ymmärtää sen vähän perusteella, mitä itse tietää kiinalaisesta runoudesta. Yhtenä ymmärryksen auttajana on yllättäen ollut sekä nimeltään että lajityypiltään epäilyksiä herättävä Itämaisen elämänviisauden kirja, joka muun ohella sisältää monia kiinalaisia runoja, aforismeja ja proosakatkelmia Pertti Seppälän suomentamina. Yhdessä niistä Wang Wei, Vuorilla asuja, kirjoittaa tuttavalleen, oppineelle Pei Di’lle. Kirje alkaa
Kahdennentoista kuun lopulla ilmat ovat olleet leutoja ja kuulaita, olisin helposti voinut ylittää vuoret sinua tapaamaan.
ja jatkuu vähän edempänä hienolla kappaleella
Suuntasin pohjoiseen ja ylitin Xianba-virran, kirkas kuu valaisi vanhan kaupunginmuurin rauniot. Keskiyöllä kiipesin Huazi-kukkulalle ja näin kuun tanssivan Wang-virran aalloilla. Kylmillä vuorilla syttyi ja sammui etäisiä valoja – jossakin kaukana metsien takana. Kuulin koiran haukkuvan etäisellä, kylmällä kujalla, aivan kuin sudet olisivat ulvoneet. Kylän talonpoikien yöllisen viljanjauhannan äänet sekoittuivat temppelin kellojen utuiseen kumahteluun.
Jos sitä olisi entisaikojen kiinalainen ylimys, tuntisi houkutusta vetäytyä vuorille asumaan. Ei ehkä kuitenkaan ihan niin ylimyksellistä elämää viettämään kuin Du Mu, Tang-dynastian aikainen runoilija. Hän aloittaa runonsa Vaeltelua vuorilla näin reippaasti:
Nousen etäiselle kylmälle vuorelle
kivistä ja viettävää polkua.
Vaan vähän myöhemmin luemme:
Seisautan kantotuolini ja istahdan
ihailemaan iltaa vaahteralehdossa.
Kantotuolini? Tämä koillinen ylimys kyllä käyttäisi omia jalkojaan.
Tallennettu aiheeseen:kirjallisuus, radio , Ema Saikoo, Radioateljee, Wang Wei
Tuota kuopusta kyllä kannatti odottaa (lähes) yhdeksän kuukautta. Niin hieno, yllätyksellisen hörähdyttävään loppuunsa asti (paitsi että minä en tietenkään ikinä hörähtele).
Hän on edelleen kovin ystävällinen.
Vanhassa blogissa mulla oli sivu, jonka nimi taisi jotain elokuvaa mukaillen olla Kaunis kieli. Tämä Wang Wei ei siihen ehtinyt päästä. Ehtineitä taisivat olla vain Sillanpää ja Scott Fitzgerald.
Koillinen ylimys voisi panna paremmaksi ja olla vieläkin ystävällisempi, niin ystävällinen että kirjoittaisi sen sivun joskus uudestaan Wang Weillä täydennettynä.
Muistaakseni dynastian blogissa mainittiin samankaltaisesta hankkeesta?
Niin mainittiin.
Ja hanke on dynastian yhteisin ponnistuksin jo varmaan edennyt pitkälle?
En sanoisi pitkälle mutta jonkinlaiseen alkuun on päästy.
Hyvä. Jäämme siis odottavalle tolalle sen suhteen.
Samoin sen Kaunis kieli -sivun uudelleensyntymisen suhteen.